Yhteistyö rajat ylittävässä terveyshankkeessa jatkuu

Share |
31.01.2017


EUcase2.jpg

Kevi Consulting Oy jatkaa Pohjoisen ulottuvuuden Kumppanuusohjelman hiv, tuberkuloosi ja liitännäisinfektiot -asiantuntijaryhmän koordinaatiotehtävän hoitamista.

Sosiaali- ja terveysministeriö valitsi Kevi Consulting Oy:n vuodeksi 2017 johtamaan monikansallista ryhmää, jonka tehtäviin kuuluu mm. seurata edellä mainittujen infektioiden tilanteen kehitystä erityisesti Euroopassa ja Venäjällä.

Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Kevi Consulting Oy:n toimitusjohtaja, lääkäri Ali Arsalo. Avustavat neuvonantajapalvelut tuottaa alihankintana yhteistyökumppanimme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kansainvälisen yksikön kaksi asiantuntijaa.

Hiv-tilanne on edelleen erityisesti Venäjällä hyvin hälyttävä eikä tuberkuloosiongelmakaan ole hallinnassa. Varsinkin viime aikoina hiv:n liitännäisinfektiona ovat myös maksatulehduksia eli hepatiitteja kuvaavat luvut alkaneet nousta hyvin huolestuttavalla tavalla eri puolilla Eurooppaa.

Kevi Consulting Oy on ollut mukana kumppanuusohjelmassa kuusi vuotta. Hankkeen käynnisti yli kymmenen vuotta sitten silloinen pääministeri Paavo Lipponen.

09.02.2018Terveysprojekti jatkaa Venäjän ja muun Euroopan vuoropuhelun tukemista
02.02.2018Olemme mukana vahvistamassa sote-viestintää ja brändäystä
04.12.2017Nyt on aika varata ajat 2018 viestinnän täydennyskoulutuksiin
10.11.2017Haku vuoden 2018 pro bono -ohjelmaamme avattu
28.10.2017Uutta keväälle 2018: Valmentaudu tämän päivän esimieheksi -tehovalmennus
27.02.2017TerveysKioskin esiselvitys on valmistunut
10.02.2017Uutta keväälle: Viestinnän tehovalmennukset esimiehille ja yrittäjille
31.01.2017Yhteistyö rajat ylittävässä terveyshankkeessa jatkuu
11.01.2017Vielä ehdit mukaan kevään 2017 viestinnän täydennyskoulutuksiin
12.09.2016Olemme mukana kehittämässä terveyskioskeja Lappiin

Siirry arkistoon »